Pentuinfo/ Puppy info

Pentuinfo/Puppy info


Alley-oop's pennut myydään aina ensisijaisesti kotikoiriksi, joten luonne on tärkeä osa jalostustyötäni. En kuitenkaan ole jalostamassa villakoiria sohvan koristeeksi, joten on odotettavissa, että pennut ovat vilkkaita ja eloisia. Käytän jalostustyössäni terveystarkistettuja, hyväluonteisia, aktiivisia ja terverakenteisia koiria, joiden kanssa kaikenlainen harrastaminen on mahdollista.

Toivon, että kodit olisivat kiinnostuneita näyttelyistä vähintään parin näyttelyn verran, sillä näyttelyistä saan virallista palautetta tekemästäni jalostustyöstä. Lisäksi toivoisin kotien olevan valmiita harrastamaan jotain lajia (agility, toko, rallytoko, jäljestys, nosework, näyttelyt yms), sillä villakoira on aktiivinen rotu ja tarvitsee jotain aivotyötä vaativaa tekemistä. Harrastamisen ei tarvitse olla kisaamaan tähtäävää, sillä pääasia on, että koiran kanssa tehdään jotain.

Jokainen pentue on tarkkaan harkittu yhdistelmä, jossa pyrin mahdollisimman terveisiin ja hyvän harrastuskoiran ominaisuudet omaaviin pentuihin. Jokainen jalostusnarttuni tullaan perusteellisesti terveystarkastamaan (vähintään lonkat, kyynärät, selkä, polvet, silmät, vWD, NE, pcrd-PRA) ja testaamaan geneettisesti (MyDogDna). Käyttämäni koirat ovat luonnollisesti terveitä niiden perinnöllisten sairauksien osalta, jotka on mahdollista etukäteen tutkia. Suurin osa villakoirien perinnöllisistä sairauksista puhkeaa ennen neljän vuoden ikää, joten pyrin käyttämään jalostuksessani vanhempia terveitä koiria.

Pennun hankinnassa kannattaa olla ajoissa liikkeellä. Suosittelen, että otat yhteyttä jo ennen astutusta ja tulet katsomaan narttua.
Kun otat yhteyttä, kerrothan hieman itsestäsi. Minkä verran sinulla on kokemusta koirista ja erityisesti villakoirista? Miksi olet kiinnostunut juuri villakoirasta/Alley-Oop's pennusta? Millaiseen kotiin pentu tulisi ja mitä sen kanssa suunnitellaan tehtävän? Millaista pentua etsit itsellesi?
Pyrin valitsemaan kodit pennuille mahdollisimman tarkasti, jotta oikea pentu löytää oikean omistajan. Mielestäni on tärkeää, että pennun energia vastaa kodin tilannetta, jotta kaikki olisivat tyytyväisiä. Tässä käytän apunani mahdollisuuksien mukaan pentutestiä sekä itselleni muodostunutta kuvaa jokaisesta pennusta. En myy pentuja pelkän värin mukaan, mutta toki toiveita saa esittää.

Alley-Oop's pennut
  • rekisteröidään Suomen Kennelliitoon
  • luovutetaan aikaisintaan 8 viikon iässä
  • ruokitaan laadukkaalla penturuoalla
  • tunnusmerkitään mikrosirulla
  • madotetaan 2-3 kertaa ennen luovutusta
  • tutkitaan eläinlääkärin toimesta
  • kasvavat kotona muun perheen keskellä ja ne totutetaan mm. häkkiin, eri alustoihin, ääniin ja autoon
Alley-oop's pennun mukana saat 
  • monipuoliset ruokinta- ja hoito-ohjeet
  • pentujen syömää kuiva- ja raakaruokaa
  • kasvattajan tuen ja avun koiran loppuelämän ajaksi
  • trimmausopetusta sekä ilmaiset trimmaukset ensimmäisen vuoden ajan
  • pentuetreffejä, kimppatreenejä ja muita tapahtumia
Toiveeni pennun ostajalle

Tavoitteeni on kasvattaa mahdollisimman laadukkaita pentuja, mutta tavoitteessani tarvitsen pennunostajieni apua. Toivoisin pennunostajiltani seuraavia asioita:
  • kuulumisia kasvatista (mm. terveydestä, kasvusta, käytöksestä)
  • viralliset lonkka-, kyynär-, selkä-, polvi- ja silmätutkimukset noin 2-vuotiaana
  • vähintään kaksi näyttelykertaa